4. osa Kipinä Arteknon kumppanina henkilöstövuokrauksessa ja ulkomaisen työvoiman rekrytoinnissa

Kuva4

Yhteistyö Artekno Oy:n kanssa on jatkunut Kipinän perustamisesta lähtien ja jatkuu edelleen. Artekno Oy:n tuotevalikoima ulottuu erilaisista teknisistä lujitemuovi, solumuovi- ja polyuretaanituotteista elintarvikepakkauksiin ja pakkausosiin. Vuosien varrella on Arteknolla ollut Kipinästä useita ulkomaisia työntekijöitä, joista valtaosa on jäänyt Arteknon palvelukseen ja muuttanut pysyvästi asumaan ja työskentelemään Suomeen.

Tämä yhteistyö on loistava esimerkki, miten ulkomaisen työvoiman avulla saadaan työntekijöitä pienemmille paikkakunnille ja sellaista ammattitaitoa, jota Suomessa ei enää kouluteta tai koulutusmäärät eivät riitä kattamaan työvoiman kysyntää.

Samalla näille paikkakunnille muuttaa uusia asukkaita, jotka elävöittävät alueen elämää ja lisäävät palveluiden kysyntää. Kipinä hoitaa työntekijöiden etsimisen, palkkaamisen, maahantulon ja työntekemiseen tarvittavat muodollisuudet ja dokumentit. Kipinä myös hankkii työntekijöille asunnot ja kalustaa ne valmiiksi, samalla subventoiden työntekijöiden asumiskustannuksia.